Iso mutta yhtenäinen nippu
Julkaistu: 18.04.2023 15.25

Iso mutta yhtenäinen nippu

KJP:n alkava kausi rakentuu yli 30 pelaajan nipusta. Määrä tuntuu paljolta, mutta jossakin vaiheessa kautta valmennus saattaa silti perinteisesti jännittää, saadaanko penkki täyteen.

Ison ryhmän valtti on monella suulla vakuutettuna yhtenäisyys. Jokaisella on silti oma tarinansa, tutustumme näistä ennen keskiviikon sarja-avausta pikaisesti kolmeen.

Kapteeni Niko Nakarilla on pelivuosia enemmän kuin maalihai Otto Haimilla ikää. Haimi taas nousi edustusjoukkueeseen nuorempana kuin fyysisyydellään ja asenteellaan vakuuttanut Jaagup Harju ylipäänsä aloitti pelaamisen.

Maaleja jäi tekemättä

Otto Haimi pyrähti KJP:n edustusjoukkueeseen 15-vuotiaana ja tehtaili saman tien sen verran maalejakin, että moni pisti oitis nimen muistiin.

Viime kaudella KJP suoritti joukkueena laidasta laitaan. Välillä ketsuppipullo oli levällään, välillä kateissa. Tämän tunnisti myös elokuussa 18 vuotta täyttävä Otto.

- Maaleja tuli liian vähän. Paikkoja olisi ollut ja syötöt muille kyllä onnistuivat. Alkavalla kaudella tehoja pitää tulla enemmän, vaikka joukkueen maalit tietenkin ovat tärkeimmät.

Haimi tuurasi muutamaan otteeseen vasemman laitapakin paikalla. Taustoja tuntematon katsoja olisi voinut luulla, että pelipaikka oli tutumpikin.

- Alussa oli hakemista, mutta ihan hyvin se sitten lähti kulkemaan. Itselläni ei kuitenkaan ole mitään haluja siirtyä kentällä alemmas, pikemminkin aina vain ylemmäs, uransa pääosin laita- tai keskushyökkääjän pelannut nuori mies tunnustaa.

Laidoista vasen on Otolle mieluisampi. Vaikka oikea jalka on parempi kuin vasen, vasen on riittävän hyvä koviin mutta oikealle sektorille putoileviin syöttöihin. Mittaa miehellä on 188 senttiä, eivätkä pääpallot pelota

- Harjoituskaudella treenaan omalla ajalla neljä kertaa viikossa ja pelikauden ollessa meneillään ehkä kaksi kertaa. Jalkapallon lisäksi olen harrastanut yleisurheilua ja salibandyäkin vähän, mutta se ei ollut minun juttuni, Otto sanoo.

Haimi myöntää, etteivät puheet joukkueen hyvästä sisäisesti meiningistä ole vain valmennuksen mainospuheita. Viime kauden lopulla henkeä testattiin, kun vaaka kääntyi kesän hurmoksesta syksyn seinään.

- Silloin on paras fiilis, kun matsin jälkeen soi Vaskikellot. Itse tykkään enemmän pelistä, joka on meillä hallussa alusta asti. Tällä kaudella tappelemme keskikastissa ja tiukkaa varmasti on, mutta täysillä taistellaan.

Vastaanotto lämmitti

Siinä missä Haimi aloitti jalkapallon 8-vuotiaana, Viron Tartosta kotoisin oleva Jaagup Harju alkoi pelata vasta täysikäisyyden kynnyksellä. Ylimmillään nyt 33-vuotias Jaagup on esiintynyt Tarton Tammeka-seurassa Viron kakkosessa.

- Asuin nuorena keskellä ei mitään, eli lähellä ei ollut mahdollisuutta pelata jalkapalloa. Tosi nuorena kävin jonkin aikaa karatessa ja olen aina pitänyt juoksemisesta, Harju kertoo.

Jaagupin toi Kouvolaan tyttöystävän työ. Silmin nähden hyväkuntoinen mies etsi itselleen paikkaa treenaamiseen, ja yhteys KJP:hen johti molemmille mieluiseen lopputulokseen.

- Make (joukkueenjohtaja Markku Kokko) kysyi, kauanko olen paikkakunnalla. Aluksi oletus oli puoli vuotta, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että ainakin kesän loppuun voin olla joukkueessa – syyskuu on sitten jo hieman kysymysmerkki, Jaagup sanoo.

Hyvää englantia puhuvalle virolaispelaajalle alkava sarja on täysin tyhjä taulu. KJP ei ole pelannut yhtään harjoituspeliä, ja cupin alempisarjalaisia vastaan käytyjen pelienkin aikana hän oli kotimaassaan lomalla.

- Tiedän, että KJP:n naapuriseura on varsin kova joukkue. KJP:ssä minut on yllättänyt pelaajien tekninen taito ja lahjakkuus nuorimmista lähtien, vaikka kyseessä on vasta neljäs sarjataso.

Harju oli luokallaan yleensä nopein tai toiseksi nopein pikapinkoja, mutta treenasi myöhemmin myös viitosta ja kymppiä. Hänelle kävisi omien mieltymysten puolesta myös hyökkäävämpi rooli, mutta joukkueen tarpeet ratkaisevat.

- Olen pelannut myös laitapelaajana, mutta olen ymmärtänyt päätyväni tässä joukkueessa puolustukseen. Se on ihan ok, mutta alakerran paikoista voisi olla nykyistäkin kovempi kilpailu, joka piiskaisi minua koko ajan eteenpäin.

Tulipa kaudesta pelillisesti mitä vain, Jaagup on saanut jo paljon – paljon uusia kavereita.

- Vastaanotto joukkueessa oli todella hieno ja lämmin. Tunsin alusta asti olevani todella tervetullut!

Liikuntaa kaveriporukassa

KJP:n kapteeni Niko Nakari ei suuremmin esittelyjä kaipaa. 39-vuotias Nikke nousi FC Kuusankosken edustusjoukkueeseen Ykkösessä 2001, minkä jälkeen maaliverkko on heilunut Ykkösessä, Kakkosessa ja Kolmosessa julmaan tahtiin. Susien noustessa Kakkoseen 2013, Kolmosessa syntyi käsittämättömät 37 häkkiä.

Noista päivistä Kolmonen on sarjana tiivistynyt, aikakin kuluu.

- Kyllähän pelaaminen alkaa tässä iässä olla sellainen fyysinen suoritus, että sitä tulee tehdyksi vain ryhmässä, eli jalkapallo on hyvää liikuntaa kavereiden kanssa. Päätös jatkosta oli ilman isompia vaivoja tälle kaudelle helppo, mutta valmentajan soiton se tietenkin vaati. Uudet pelaajat tuovat ilman muuta hommaan mielenkiintoa ja tuttu valmennus jatkuvuutta, Nakari listaa.

Nakari auttaa työkseen ihmisiä pitämään liikuntaelimistönsä kunnossa. Tiedot ja taidot ovat varmasti vahva osatekijä oman uran pituudessa.

2020 KJP-Susissa Nikke voitti Kolmosen lohkon maalikuninkuuden, mutta seuraava kausi kului niin vaihtelevilla pelipaikoilla, että tilastomiehet hieroivat silmiään.

Viime kaudella tuuletuksia taas nähtiin, mukana oli yksi viidenkin osuman ottelu. Cupissa Kumua vastaan irtosi kauden ensimmäinen knalli.

- Varmasti niitä maaleja taaskin jokunen tulee, mutta ei niitä kukaan tee yksinään. Hommani on olla valmiina viidessä metrissä, minkä jälkeen tarvitaan murtautuminen ja viimeinen syöttö, Nikke muistuttaa.

HaPK ja MyPa on listattu Kolmosen lohkossa selviksi suosikeiksi. Paljon nähnyt KJP-kapteeni tietää kuitenkin, että Kolmonen on Kolmonen.

- Ristiinpelaamisia ja yllätyksiä tulee aina. KJP:tä kannattelee yhtenäisyys. Ja vaikka pelaajia näyttäisi nyt olevan reippaasti, niin jossain vaiheessa kautta se rinki ei enää tunnukaan niin isolta, Nakari painottaa.

KJP:n pelaajarinki kaudella 2023, listaan tulee vielä 2-3 täydennystä.

Maalivahdit: Ville Iiskola, Tommi Mensonen, Riiko Martiskainen, Mohammad Cheldavi.

Puolustajat: Aaro Harju, Jussi Lanu, Miika Järvenkylä, Tuukka Saari, Aleksi Pekkanen, Rasmus Remes, Jaagup Harju, Ville Majander, Artturi Mannonen, Hossein Cheldavi. Jarkko Iiskola kuntouttaa viime kaudella vammautunutta polveaan ja aloittaa huoltajana.

Keskikenttä: Toni Korpelainen, Jere Karhula, Riku Venäläinen, Oleksandr Levchenko, Joona Udd, Oskari Nurminen, Jan Rytilahti, Kasper Kokko, Atte Aarnivirta, Mikko Marttinen, Kaapo Tapola, Tiitus Mäkinen, Lukas Spiring.

Hyökkääjät: Kalle Lehtinen, Otto Haimi, Pyry Partanen, Kalle Sippula, Christopher Orjiako, Niko Nakari.

Päävalmentaja Esa Udd, maalivahtivalmentaja Ville Lehtinen, joukkueenjohtaja Markku Kokko, huoltajana mm. Merja Larikka ja pelaajia.

Ottelut Kolmosessa kaudella 2023:
19.4. KJP - Jäntevä
29.4. MyPa-KJP
5.5. KJP - SavU
12.5. IPS - KJP
19.5. HaPK - KJP
25.5. KJP - LaPa
3.6. PeKa - KJP
8.6. KJP - MiKP
17.6. KoPa - KJP
29.6. KJP- Plaani
6.7. Kultsu - KJP
29.7. Jäntevä - KJP
3.8. KJP - MyPa
9.8. SavU - KJP
19.8. KJP - IPS
24.8. KJP - HaPK
2.9. LaPa - KJP
9.9. KJP - PeKa
15.9. MiKP - KJP
30.9. KJP - KoPa
6.10. Plaani - KJP
14.10. KJP - Kultsu.


Otto Haimin tavaramerkkejä ovat vahvat nousut ja lujat mutta silti tarkat syötöt.


Niko Nakari ei tarvitse kovin kummoisia tiloja pallon kanssa saadakseen hyvän vedon aikaan.


Jaagup Harju on pelannut Virossa ylimmillään kolmostasolla. Suomen neljännen tason pelaajien tekniikka yllätti laitapakkina viihtyvän vahvistuksen.

KJP - Kouvolan Jalkapallo

Savonkatu 23, 2 krs.

45100 Kouvola


Toimisto avoinna:

sopimuksen mukaan
toimisto@kouvolanjalkapallo.fi


Y-tunnus: 2874407-9


Pankkiyhteys
BIC    OKOYFIHH
IBAN  FI28 5750 0120 3352 20