30
HEI
18.30
KJP Miehet Edustus, Miesten Kolmonen

KJP - Kultsu FC  0 - 4

Kouvola keskus UP N

Sarjajohtaja ei kompastellut

KJP pystyi pitämään Kultsun ajoittain hyvin aisoissa, mutta neljän maalin tappio vastaa silti pelin kulkua.

Kouvolan Jalkapallo KJP taisteli varsin kelvollisesti jalkapallon Kolmosen lohkojohtajaa Kultsua vastaan perjantaina, mutta puhtaalla pelillä Keskuskentälle tullut vierasjoukkue myös poistui sieltä puhtaalla pelillä voittaen 0-4 (0-2).

KJP:lle ottelu oli kauden kahdeksas ja samalla kahdeksas erilainen puolustuskokoonpano. Toppareina pelasivat perjantaina Emil Hautapakka ja Ville Majander, joita ei kumpaakaan ole nähty kyseisessä tontilla ainakaan usein.

Laitapakkeina luutivat Onni Viherkoski ja Juhani Rauos, laitapelaajina puolestaan Jarkko Iiskola ja Pyry Kuoppamäki.

Pelin painopisteen vuoksi laitalinkit eivät pystyneet panostamaan juurikaan hyökkäämiseen, joten piikissä Kalle Sippula jäi varsin yksin. Niko Nakarihan esiintyi jälleen keskikentän pohjalla.

Nakarin ohella keskikentällä häärivät Juho Innanen ja Sisu Häkälä. Kokoonpanon täydensi Ville Iiskola, joka otti otettavat, mutta joutui etenkin kahdessa ensimmäisessä maalissa yksin nopeaa vastaan, mikä ei ole maalivahdin unelmatilanne.

Avausmaali piristi

Ottelun kulkua kuvaa hyvin se, että KJP:n ensimmäinen tilanne oli jo 2. minuutilla Sippulan sijoituspuskun kolistessa maalipuihin, mutta seuraavaa kunnon hyökkäystä saatiin odotella lähes 20 minuuttia.

Kultsu vei peliä mielin määrin, mutta kun se sai pallon ensimmäistä kertaa Iiskolan selän taakse, ottelu tasaantui. Toki vieraat antoivat hieman tilaakin, mutta samalla kotijoukkue uskalsi hyökätä reilummin.

Vieraiden parhaat olivat palloa tarpeen mukaan tuonut, pitänyt tai jakanut Samson Abah, kahden maalin viimeistelijä Miko Lötjönen ja kliinisesti alakerrassa luutinut Mikko Tielinen.

- Kultsu on lohkon joukkueista se, joka pyrkii ylivoimaisesti selkeimmin ylöspäin, KJP:n valmentaja Simo Marttila myönsi.

Vaikka Kultsu on lohkon selkeä ykkönen, sekin tarvitsee jo Kakkosen nousukarsintoihin enemmän tehoja. Perjantaina tuli joukko tasoltaan heikkoja laukauksia ja hieman liian pitkiä pistoja. Ja jos joukkue vaihtaa sarjatasoa, Abahin kaltaisia vauhtiveikkoja tarvitaan toki lisää.

Häkälä väkevänä

KJP:n nipusta jokainen sai tililleen hyviä suorituksia. Parhaiten pärjäsi jykevästi palloa keskikentällä suojannut ja tarvittaessa riistänyt Sisu Häkälä, joka pamautti toisella puoliajalla Kultsun maalivahdin käsien kautta poikkihirteen ja siitä kulmaksi.

Hyvin väänsivät myös Onni Viherkoski ja Juhani Rauos. Rauoksella tuli tosin pari kertaa väärän arvion vuoksi kiire, mutta vastaavasti hän antoi muutaman hyvän pitkän avauksen.

Topparit ja Iiskola tekivät voitavansa. Kultsun hitaissa Majander ja Hautapakka siivosivat hyvin, mutta vieraiden nopeimmat nousut olivat myrkkyä koko kotijoukkueelle.

Joka tapauksessa voidaan sanoa, että kokoon haalitulla miehistöllä KJP ylsi suoritukseen, jolla olisi keskikastin porukkaa vastaan voitu nousta pisteille. Valitettavasti pelaajatilanne ei tästä helpota, kun MYPA:llakin on topparipulaa ja lisäksi edessä säilymisen kannalta elintärkeät pelit.

Kuvatekstit:

Pääkuva: Sisu Häkälä vei vauhdilla pallon Kultsun pelaajalta ja ehti vielä napata pelivälineen haltuun ennen sivurajaa. Vahva esitys.

Alakuvat:

Juhani Rauos hidastaa Kultsun kahden maalin miehen Miko Lötjösen menoa.

Kalle Sippula ei saanut kärkeen palloja kovin usein, kun peli pyöri KJP:n puolikkaalla. Silti mies otettiin tarkasti.

Onni Viherkoski paini vasemmalla laidalla tuloksekkaasti sarjajohtajan hyökkääjien kanssa.

Eemil Hautapakka ja Ville Majander pääsivät maistelemaan peliä topparin tontilla. Topparipari oli KJP:lle kauden kahdeksas eri miehityksessä pelannut.

Ei hätää, Ville hoitaa homman, katsoo taustalta Eemil Hautapakka. Ville Iiskola piti numerot siedettävinä, mutta ei voinut ylivoimahyökkäyksille mitään.

Tilastot

0 - 4

Kultsu FC
(0-2)
25'MaaliKiljunen Teemu
44'MaaliLötjönen Miko
79'MaaliLötjönen Miko
86'Maalimaali Oma

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista