10
SYY
18.30
KJP Miehet Edustus, Miesten Kolmonen

KJP KJP - Liry  3 - 2

Sarkola TN

KJP taisteli rinnalle ja ohi

Perjantai-illan Liry-ottelu osoittautui juuri niin hankalaksi KJP:n edustusjoukkueelle kuin odottaa saattoi. Liry karkasi vastoin ottelun yleisilmettä kahden maalin johtoon saatuaan kaksi rangaistuspotkua 11. ja 18. peliminuuteilla. Evgenii Vedekhov viimeisteli molemmat rankkarit varmasti sisään ja KJP joutui näin takaa-ajajaksi. Takaa-ajo kuitenkin onnistui ja kolmosen loppusarjapisteet jäivät Kouvolaan 3-2 (1-2) voitolla.

KJP myllytti vimmatusti hyökkäyksiä kohti lappeenrantalaisten maalia ja selkeästä kenttäpelin hallinnasta huolimatta, kotijoukkue onnistui ensimmäisellä puolikkaalla maalinteossa vain kertaalleen, kun väkevästi kärjessä pelannut Kalle Sippula syötti nuoren, vastikään 16 vuotta täyttäneen Otto Haimin maalintekoon 24. minuutin pelin jälkeen. Haimin veto oli komea ja se oli nuorukaisen ensimmäinen osuma miesten edustusjoukkueen riveissä.

Toisella puolikkaalla KJP jatkoi vyörytystään. Tasoitusmaalia saatiin odotella kuitenkin 63. minuutille saakka. Tällöin selkävaivaisen Haimin puoliajalla korvannut toinen B-juniori-ikäinen nuorukainen Lukas Spiring pyyhälsi vasemmalla laidalla Liry-puolustuksen ohi ja keskitti tarkasti maalille. Kalle Sippula kiitti ja kumarsi ja sijoitti pallon varmasti verkon perukoille.

Tasatilanteessa edettiin aina ottelun loppuhetkille asti. KJP:n pelinhallinnasta huolimatta myös Liry pääsi välillä iskemään pitkillä palloilla KJP:n puolustuksen selustaan, mutta mitään vaarallisempaa niistä ei kuitenkaan syntynyt. 86. minuutilla ottelun ratkaisijaksi nousi tuttu mies. KJP-kapteeni Niko Nakari kruunasi onnistuneen iltapuhteensa rynnistämällä Liry-puolustuksen keskeltä puolittain läpi. Niken ensimmäinen laukaus osui ylärimaan, mutta reboundista hän sitten onnistui ja kotijoukkue siirtyi ansaittuun johtoon. Lisämaaleja ottelussa ei enää nähty ja näin arvokkaat pisteet jäivät Kouvolaan.

Päävalmentaja Simo Marttila teki 0-2 tilanteessa muutaman pelipaikkamuutoksen, jotka selkeyttivät joukkueen peliä huomattavasti. Jere Sjögren putosi toppariksi ja Niko Ritola siirtyi keskikentän pohjalle. Molemmat pelasivat vahvan ottelun. KJP:n nuorisokaartista kaikki esiintyivät edukseen. B-juniori-ikäisistä Otto Haimi teki maalin ja Lukas Spiring sai syöttöpisteen. Puolustuksessa Joosua Erjanko ja Panu Pykäläinen pelasivat myös varmaotteisesti. Vuotta vanhemman Juhani Rauoksen nousut oikealla laidalla aiheuttivat runsaasti päänvaivaa Liry-puolustukselle. Kalle Sippula tehtaili kärjessä 1+1 tehot ja Niko Nakari sai ansiokkaan työnteon palkintona kunnian iskeä ottelun ratkaiseen voittomaalin Liry-verkkoon. Keskikentällä Riku Venäläinen oli varmuudella ottelun rikotuin pelaaja. Onneksi Riksa pystyi lukuisista jaloille ajoista huolimatta pelaamaan ottelun loppuun saakka. Ville Iiskola hoiti Liryn maalintekoyritykset varmuudella ja kokemuksella kiinni. Hyvin sijoitetuille rankkareille hän ei mahtanut mitään.

KJP:n seuraava ottelu pelataan viikon kuluttua perjantaina 17.9. Sarkolassa. Vastaan asettuu silloin Union Plaani Heinolasta.

Kuva: Kalle Sippula oli tehokas. Tuloksena maali ja syöttö.

Tilastot

3 - 2

Liry
(1-2)
11'MaaliVedekhov Evgenii
18'MaaliVedekhov Evgenii
24'MaaliHaimi Otto
63'MaaliSippula Kalle
86'MaaliNakari Niko

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

KJP - Kouvolan Jalkapallo

Savonkatu 23, 2 krs.

45100 Kouvola


Toimisto avoinna:

sopimuksen mukaan
toimisto@kouvolanjalkapallo.fi


Y-tunnus: 2874407-9


Pankkiyhteys
BIC    OKOYFIHH
IBAN  FI28 5750 0120 3352 20