24
SYY
17.00
KJP Miehet Edustus, Miesten Kolmonen

Edustus IPS - KJP   3 - 1

Ukonniemi N

​Tappiossa aineksia derbyä varten

KJP sai Imatralla vihdoin maalin aikaiseksi, mutta kokoonpano-ongelmien vuoksi voitto jäi ottamatta ja kuntopuntari vilkuttaa punaista. Viimeiselle kierrokselle motivointi on helppoa.

KJP päätti maalittoman tuskansa jalkapallon Kolmosessa lauantaina yli 400 minuutin jälkeen Imatralla, mutta yksi tehty osuma ei riittänyt kuin tyylikkääseen tappioon 3-1 (2-1). IPS:n Boris Belinov käytti tilaisuutensa ja heitti hattutempun aivan kuin Oskari Nurminen teki Imatraa vastaan kevätkierroksella.

Nurminen ei pelannut lauantaina, kuten eivät esimerkiksi Jussi Lanu, Samu Liukkonen, Miikka Äijö ja Jan Rytilahtikaan.

- Viikolla tuli kuumesairaita ja sitten oli myös laitettava miehiä kakkosjoukkueen putoamistaisteluun. Kokoonpano on elänyt viimeiset 6-7 peliä siihen malliin, että pelaajien on täytynyt opetella taas täysin uusia rooleja, KJP:n päävalmentaja Esa Udd muistutti.

Ohuen vaihtopenkin vuoksi Udd oli itse merkitty pöytäkirjaan numerolla 10, mutta kentälle asti hän ei kuitenkaan ehtinyt.

KJP:n alakerta pelasi tällä kertaa kokoonpanossa, jossa maalivahti Ville Iiskolaa lähinnä häärivät laitapakkeina Ville Majander ja Tiitus Mäkinen sekä toppareina Kaapo Tapola ja Riku Venäläinen.

Tapola on toipumassa pitkästä loukkaantumisesta ja Mäkinen on taas luonnostaan rakentava pelaaja. Paikka vaihtuikin Joni Mänttärin kanssa, mutta kaikista järjestelyistä huolimatta IPS ei viettänyt maalijuhlia, vaan joutui tekemään pisteidensä eteen täyden iltapuhteen.

Kuoppamäki mursi kirouksen

KJP:n pitkään odotettu maali syntyi ottelun 37. minuutilla kaventaen lukemat 2-1:een.

Maali oli komea. Joni Mänttäri heitti sivurajalta boksiin, jossa vahvasti esiintynyt Kalle Sippula pyöräytti pari puolustajaa ulos pallosta ja syötti päätyrajalta herkullisen takaviistoon Pyry Kuoppamäelle. Syksyn onnistujiin kuuluvan Kuoppamäen vetoon Imatran Leevi Koskimäellä ei ollut mahdollisuuksia ehtiä.

Mahdollisuuksia olisi ollut useampaankin maaliin. Niko Nakarilla oli useita paikkoja, mutta vedot suuntautuivat tällä kertaa hieman liian kohti veskaria.

Hyvin pelatusta kulmasta Riku Venäläinen käänsi Anssi Jokelalle ehkä 25 metriin ja tämä tälläsi vapaasta paikasta vedon, joka näytti olevan jokseenkin täydellinen, mutta pallo ei pudonnut aivan tarpeeksi, vaan pamahtikin poikkihirrestä yli.

Myös Joona Udd pääsi pariin hyvään tekopaikkaan, joista toisen hänelle pistosyötti Nakari. Ohjaus meni kuitenkin pallonmitan ohi.

Haimin takaraivo auki

Udd korvasi toisella puoliajalle vaihdetun Otto Haimin, joka kopautti pääpallossa kuupat yhteen IPS:n Valtteri Maijasen kanssa.

Haimille repesi tällin seurauksena tikkien arvoinen vekki takaraivoon Maijasen kokiessa kovia kasvojen etupuolelle. Kun molempia sattuu, tilanne on varmasti tahaton ja reilu. KJP:n kannalta karun näköinen kolaus tuli kuitenkin pahaan aikaan, sillä joukkue kehitti tuossa vaiheessa selvää kiriä.

- Muutimme jälleen toiselle puoliajalle peliryhmitystä, ja samaan aikaan IPS:llä alkoi jalka vähän painaa. Tuohon Oton tälliin kirimme sitten jollain lailla hyytyi, Esa Udd pohti.

Ambulanssi kävi Ukonniemen kentällä tarkistamassa vammojen laatua. Ensiavun jälkeen Haimi matkasi muun KJP:n kanssa Kouvolaan jatkotoimenpiteitä varten.

KJP:n hyökkäyspelissä oli joka tapauksessa ehkä laajemmin aineksia kuin aiemmissa nollopeleissä. Pitkään polvivamman takia sivussa ollut Kalle Sippula on saanut pelirytmistä kiinni, eli mies ponnistaa pääpalloihin taas oikea-aikaisesti, mikä tietää joukkueelle huomattavaa määrää tärkeällä sektorilla voitettuja ykköspalloja.

Derby kausihuipennuksena

Kolmosen itäistä lohko B:tä on pelaamatta enää noin yksi kierros. Nousunsa jo viime viikonloppuna varmistanut Hamina hävisi lauantaina Kotajärvellä. Ristiina on varma putoaja, mutta Ruokolahdella on vielä teoreettinen säilymissauma.

KJP:n kausi päättyy 1.10. Sarkolassa paikallisherkulla, jota tosin vesittää kahden enemmän tai vähemmän pettyneen joukkueen kohtaaminen. Juhannuksen alla Saviniemessä väänsivät vielä noususta haaveilleet MyPa ja KJP, mutta nyt siis pelataan enää Kouvolan herruudesta.

- Siihen otteluun olisi kyllä hyvä saada pelaajia toipumaan. Motivoinnissa sinällään ei ole ongelmia, sillä tuota peliä varten ei tarvitse pitää palopuheita tai keksiä korulauseita – siinä pelaajat haluavat ilman muuta onnistua.

Lohkossa esiintyy ensi kaudellakin kaksi kouvolalaista joukkuetta. Kumu JT:n edustusjoukkue pelasi 2-2-tasapelin Liryn kanssa, joten kun Kotkan Jäntevä kaatoi huippuottelussa Lappeen 1-0, kotkalaiset nousevat ja Kumu jatkaa nelosessa.

Siellä ei jatka KJP:n kakkosjoukkue, joka sai lauantaina kyytiä Kajolta 0-5 ja numeroiden mukaisesti edessäkinon siis Viitonen.


Pyry Kuoppamäki (vasemmalla) ja Riku Venäläinen keräsivät Imatran punapaitojen puristuksessa onnistumisia. Kuoppamäki rikkoi maalittoman putken lähes seitsemän tunnin odottelun jälkeen, Venäläinen taas petasi hienon vetopaikan Anssi Jokelalle.


Ville Majander oli alakerrassa ainoana tutulla paikallaan laitapakkina. Koko muu puolustus meni poissaolojen vuoksi uusiksi.


Tiitus Mäkinen aloitti Imatralla laitapakkina, mutta siirtyi pelin edetessä jälleen linkin paikalle.


Joni Mänttäri on vienyt pääpallon, mutta saa samalla maistaa imatralaista polvea takareiteen.

Tilastot
Edustus IPS

3 - 1

(2-1)
21'MaaliBelimov Boris
33'MaaliBelimov Boris
37'MaaliKuoppamäki Pyry
81'MaaliBelimov Boris

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

KJP - Kouvolan Jalkapallo

Savonkatu 23, 2 krs.

45100 Kouvola


Toimisto avoinna:

sopimuksen mukaan
toimisto@kouvolanjalkapallo.fi


Y-tunnus: 2874407-9


Pankkiyhteys
BIC    OKOYFIHH
IBAN  FI28 5750 0120 3352 20