18
TOU
18.30
KJP Miehet Edustus, Miesten Kolmonen

RPS Lions - KJP   0 - 3

Urheilukenttä TN

KJP:n vierastili yhä puhdas

KJP:n vierastili yhä puhdas

Ruokolahti haastoi alkukauden vierasjoukkueen parhaalla kokoonpanollaan, mutta silti lukemat olivat tilanteisiin nähden pikemminkin liian niukat kuin reilut.

Kouvolan Jalkapallon KJP:n edustusjoukkue on ollut jalkapallon Kolmosen lohkossaan erinomainen vierasjoukkue. Keskiviikkona KJP otti Ruokolahdella kolmannen vierasvoittonsa yhtä monesta yrityksestä kaatamalla RPS Lionsin 0-3 (0-2). Vierasmaalit ovat alkukaudella muhkeasti plussalla 17-5.

KJP pelasi Ruokolahdella toisen noppapelinsä putkeen, kun mukaan lasketaan sunnuntaina Suomen cupin vääntö Järvenpäässä. Ryhtiliike on ollut melkoinen, sillä reilun kolmen tunnin takaiskutonta putkea edelsi kaksi päästettyä omiin viiden viimeisen lisäminuutin aikana.

- Puolustus paranee kaiken aikaa. Myös hyökkäyspelissä loimme paikkoja RPS Lionsia vastaan jatkuvasti. Niiden valossa lukemat olisivat voineet olla paljon suuremmat, KJP:n päävalmentaja Esa Udd kuvasi.

Vaikka Ruokolahti alkaa olla Savonlinnan jälkeen lohkon pisimpiä vierasreissuja, KJP:llä ei ollut vaikeuksia saada täyttä miehitystä matkaan. Pelaajia oli mukana jopa enemmän kuin vaihtojen sallimia pelitehtäviä, mikä kertaa hyvää ryhmän sisäisestä hengestä.

Kuoppamäki avasi

KJP:n ensimmäisen maalin viimeisteli Pyry Kuoppamäki, joka on viime ja kuluvalla kaudella joutunut usein pelaamaan itselleen epätyypillisellä paikalla alakerrassa. Keskiviikkona Oskari Nurminen ei päässyt vieraspeliin, joten Kuoppamäki sai vastuuta tutummalla tontilla ja jälkeäkin syntyi.

Otto Haimi ja Niko Nakari sahasivat seinäsyötöillä RPS:n puolustuksen ulos ja Nakari tarjoili tehokkaan päätyrajajuoksun jälkeen pallon Kuoppamäelle, joka juoksi sen sisään.

- Pyryltä pirteä ja terrierimäinen suoritus. Tosin pitää heti perään sanoa, että keskiviikkona kaikki pelasivat hyvin. RPS oli parhaalla kokoonpanollaan kentällä, Udd myhäili.

Otto Haimi oli osaltaan mukana voittajien kaikissa maaleissa. 0-2-osumassa hän toi palloa hyvin ja näki Jussi Lanun hyvässä paikassa. Maalivahti sylki Lanun ehkä 25 metristä lähettämän pommin eteensä, jolloin paikalla oli todellisella maalintekijän kokeneella vainullaan Niko Nakari viimeistellen kauden seitsemännen osumansa.



Jussi Lanu tälläsi Ruokolahdella hienon kaukolaukauksen, jonka reboundista Kouvolan Mattoasennus ja Saneeraus Oy:n kummipelaaja Niko Nakari kävi tekemässä joukkueen toisen maalin.

Haimi itse teki kolmannen Ville Majanderin herkullisen esityön jälkeen. Majanderin kova läpisyöttö vapautti Haimin boksissa tekemään omia ratkaisujaan, joten leikkaus oikealle ja sen jälkeen sijoitus takatolpalle tekivät tehtävänsä.

RPS:n taistelu oli kunnan imagon mukaisesti sopivan leijonamaista, mutta fysiikka ei tällä kertaa voittanut liikkuvuutta. Esa Udd oli muistuttanut pelaajiaan siitä, että kaveri tulee kovaa.

- Korostin nopeita jalkoja, ettemme jäisi painimaan kokeneempia vastaan. Onnistuttiin ihan hyvin.

Toki painiakin nähtiin. Esimerkiksi vielä 17-vuotias Joutjärvi & Joutjärvi Ky:n kummipelaaja Samu Liukkonen jatkoi topparina ehjiä pelejään vieden pelätyltä Miro Saukkoselta pallon useaan kertaan.


Auto-Sunin kummipelaaja Otto Haimi oli Ruokolahdella mukana kaikissa kolmessa maalissa.


Viikko lepoa ja harjoitusta

KJP:llä on Kolmosessa nyt hieman pitempi ottelutauko, sillä helatorstaina Kouvolassa käytävän Suomen cupin 5. kierroksen SalPa-ottelun vuoksi vieraspeli Savonlinnaa vastaan on siirretty myöhempään ajankohtaan.

- Harjoitellaan ja parannellaan pikkuvammoja. Lepo tulee todella hyvään paikkaan, valmentaja Udd kiitteli.

Cupin peli vie voittajansa jo 16:n parhaan sakkiin. Vaikka Kakkosen Salolla on luonnollisesti kovempi rutiini, KJP:n kannattajat odottavat toki vesi kielellä, joko peliä aukeaisi myös kotona. Cupin ja Kolmosen voittojen vastapainoksi kaksi sarjapeliä kotikentällä ovat tuottaneet vain yhden pisteen.

- Tämä cupin pelikin käydään vielä Sarkolassa. Keskuskentälle ei nurmen kunnon vuoksi vielä pääse, Udd harmitteli kylmän ja myöhäisen kevään seurauksia.

KJP:n ja SalPan vääntö alkaa Sarkolan tekonurmella 26.5. kello 16.



Ville Majanderin (vasemmalla) läpisyöttö kolmannessa maalissa oli illan komeimpia yksilösuorituksia. Pyry Kuoppamäki (2. oikealta) taas nautti päästyään hyökkäävämpiin tehtäviin, tuloksena tärkeä avausmaali. Kuva ottelusta KJP edustus - HAPK.

- Markku Lintula -

Tilastot
RPS Lions

0 - 3

(0-2)
9'MaaliKuoppamäki Pyry
23'MaaliNakari Niko
57'MaaliHaimi Otto

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

KJP - Kouvolan Jalkapallo

Savonkatu 23, 2 krs.

45100 Kouvola


Toimisto avoinna:

sopimuksen mukaan
toimisto@kouvolanjalkapallo.fi


Y-tunnus: 2874407-9


Pankkiyhteys
BIC    OKOYFIHH
IBAN  FI28 5750 0120 3352 20