7
SYY
19.00
KJP Miehet Edustus, Miesten Kolmonen

MiPK - KJP   5 - 0

Urheilupuisto N

Kissoilta kauden tylyimmät luvut

Otto Haimi on tullut ryminällä pääpalloon ja pelasi kaikkiaan vahvan ottelun. Haimi katseli kertaalleen keltaista korttia kuten myös Joona Udd ja Jan Rytilahti.


KJP on pelannut jo 4,5 tuntia putkeen juhlimatta tehtyä maalia. Tekopaikoista homma ei ole jäänyt kiinni.

Vaskikellot-cd on huilannut KJP:n pukukopissa jo kolmen perättäisen ottelun jälkipelien verran. Joukkueen syyssukellus jalkapallon Kolmosessa paitsi jatkui keskiviikkona, sukelluskulmakin jyrkkeni jälleen. Itse asiassa Mikkelin Pallo-Kissat tarjosi arki-iltapelissä kouvolalaisille kauden kovimman löylytyksen 5-0 (3-0).

Kolmannen peräkkäisen tappion lisäksi KJP tilastoi kolmannen ottelun peräkkäin ilman tehtyä maalia. Se tarkoittaa 4,5 tuntia sekä tietenkin lisäajat päälle.

Tuona aikana vastustajat ovat tehneet 10 maalia, mutta silti KJP Edustuksella on ollut kyseisissä otteluissa ainakin kaksi kertaa 10 tekopaikkaa.

- Se on myönteistä, että olemme pystyneet luomaan tekopaikkoja. Se palkinto pitää vain tavalla tai toisella lunastaa. Maalinteossa harteilla istuva apina on jo ainakin sumuisten vuorten gorillan kokoinen, KJP:n päävalmentaja Esa Udd harmitteli.

Jos itse ei tee maaleja, vastustajallekaan ei pitäisi antaa mitään ilmaiseksi. Udd pisti neljä takaiskumaaleista vaarasektorilla tehtyjen henkilökohtaisten virheiden piikkiin, eli oman maalinteon olisi pitänyt kulkea vähintään keskikesän malliin.

- Muutimme toiselle puoliajalle niin miehitystä kuin ryhmitystäkin ja painoimme pitkään todella kovaa vastustajan päätyyn. Meillä oli muun muassa neljän peräkkäin kulmapotkun myllytys, jossa osoitekin oli oikea, mutta vastustajan maalivahti Antti Lampinen selvitti tilanteen hienosti, Udd jatkoi.

4-0 katkaisi rangan

Kevätkierroksella Sarkolassa KJP tuuletteli jo tiukan ottelun voittoa, kun MiKP iski aivan kalkkiviivoilla kahdesta kulmapotkusta. Tällä kertaa voittajan selvittäminen ei jäänyt lisäajalle, kun Kissat leipoi vieraiden virheitä hyödyntäen tasaisesti maaleja. Rudi Väisänen avasi pelin jo 7. minuutilla, ja ennen taukoa onnistuivat vielä Niko Hytönen ja Oliveira dos Santos. Tauon jälkeen suolaa haavoihin hieroivat vielä Ville Peltonen ja Sasu Löytty.

- 4-0 katkaisi kamelin selän, kiri ja yritys päättyivät siihen. Se oli jostain 35 metristä lähtenyt ja vielä epäonnistunut veto. Maalivahti katsoi sen menevän ohi, mutta pallo leijuikin yläkulmaan, Udd huokaili.

KJP:n paikoista ehkä paras oli alun maalittomassa tasatilanteessa. Jan Rytilahti pelasi Niko Nakarin tekopaikkaan, mutta Lampinen sai torjuntaliikkeellä muutettua sen verran pallon suuntaa, että se paukahti yläputkeen ja siitä kentälle. Ribariin ehtivätkin sitten ensimmäiseksi punapaidat.

Eli siitä sisään, ja kuka tietää...

Jos helpotti KJP Kissojen koti-iltaa virheillä, pelaajiakin puuttui koko joukko ryhmään iskeneen flunssa-aallon vuoksi, jota työesteet vielä säestivät. Kokeneesta kaartista puuttuivat muun muassa Ville Iiskola, Riku Venäläinen, Oskari Nurminen, Jussi Lanu ja Miikka Äijö.

Toki penkillä oli tarpeeksi miehiä, ja vaihdosta sisään tulleista muun muassa pitkän toipilasajan jälkeen tositoimiin päässyt Kalle Lehtinen oli erittäin hyvä.

KJP:stä täydet minuutit huhkivat maalilla Ville Lehtinen, Otto Haimi, Jan Rytilahti, Samu Liukkonen ja Tiitus Mäkinen. Näistä etenkin Rytilahti ja kerran poikkipuuhun osunut Haimi kasasivat laadukkaan suorituksen, kuten myös pelistä toiseen laidalla kaikkensa antava Pyry Kuoppamäki, joka tosin teki tilaa Joni Mänttärille 77. minuutilla.

Mikkelistä tuli voitollaan toinen joukkue sarjassa Kotajärven lisäksi, joka voitti KJP:n kahdesti. Union Plaanilla on mahdollisuus nousta samaan kerhoon ensi viikon torstaina Sarkolassa.

Vastaavasti KJP on ottanut täydet pisteet Ristiinalta, Ruokolahdelta ja Savilahdelta.

KJP:n sarjaohjelma oli aluksi vieraspainotteinen, mutta se sujui silti komeasti. Enemmän kotipelejä sisältävästä syyskierroksesta sen sijaan näyttää tulevan todella rikkonainen, eli helteillä otetut pisteet ovat nyt arvossaan, kun sarjapaikasta ei tarvitse huolehtia.

Sarjan loppusuoralla onkin enää kolme kiinnostusta herättävää kysymystä: putoaako lohkosta Ruokolahti vai Savonlinna, pitääkö Haminan ote rästipeleissä ja kumpi naulaa Kymenlaakson toisen derbyn 1.10., KJP vai MyPa?


Täydet minuutit pelannut Jan Rytilahti ja tunnin huhkinut Mikkelin Aapo Hotokka vääntävät pallon hallinnasta. Rytilahti pohjusti Niko Nakarille avopaikan aivan ottelun alussa 0-0-tilanteessa.


Niko Nakari pääsi ajoittain karkuun Mikkelin linjalta. Maalinteko on kuitenkin ollut kipparille tuskaa, kuten koko joukkueelle.

Tilastot
MiPK

5 - 0

(3-0)
7'MaaliVäisänen Rudi
21'MaaliHytönen Niko
38'MaaliDos Santos Oliveira Lucas
61'MaaliPeltonen Ville
77'MaaliLöytty Sasu

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

KJP - Kouvolan Jalkapallo

Savonkatu 23, 2 krs.

45100 Kouvola


Toimisto avoinna:

sopimuksen mukaan
toimisto@kouvolanjalkapallo.fi


Y-tunnus: 2874407-9


Pankkiyhteys
BIC    OKOYFIHH
IBAN  FI28 5750 0120 3352 20