12
TOU
18.30
KJP Miehet Edustus, Miesten Kolmonen

KJP - MiPK  2 - 3

Sarkola TN

​KJP:lle viime hetkillä kotitappio

Sinne meni. Avausmaalin järkevästi tarjoillut Tiitus Mäkinen juoksee onnittelemaan kauden kuudennen osumansa iskenyttä Oskari Nurmista.

Viime hetken kotitappio

Vieraista täyden potin tähän asti saalistanut joukkue puski päätä seinään ja missasi erikoistilanteen molemmissa päissä.

Komean sateenkaaren päästä ei torstai-iltana Sarkolassa löytynyt ruukullista kultaa, eikä edes tasapelipistettä, kun Kouvolan Jalkapallo KJP pelasi Kolmosessa toisen kotipelinsä ja samalla toisen voitottoman kotipelin.

Loistottomasti mutta järkevästi pelannut MiPK teki loukkaantumisten aiheuttamalla lisäajalla kaksi maalia kulmapotkuista ja nousi shokinomaisesti voittoon 2-3 (1-0).

Niin, jalkapallo-ottelu kestää 90 minuuttia tai enemmänkin, kunnes pilli soi. Pisteiden menetys tuntuu sitäkin karvaammalta kotijoukkueen kannalta, että jo helpottavana pidetty Jan Rytilahden johtomaali oli syntynyt niinkin myöhään kuin 83. minuutin kohdalla.

- Peliä olisi pitänyt pystyä jäädyttämään johtomaalin jälkeen vieläkin enemmän, ja otan kyllä lopusta osan omaankin piikkiini. Kolmonen on tällainen, varmoja voittoja ei ole ja yllätyksiä tulee koko ajan, KJP:n päävalmentaja Esa Udd harmitteli pisteiden mentyä.

Tökkimistä monin paikoin

KJP ajeli viikon sisään melkoisessa vuoristoradassa, kun 0-8-vierasvoittoa seurasi siis kotitappio. Mikkeli oli taulukkoaan parempi ja pyrki RiPa-pelin varmasti vakoilleella silti myös pelaamaan, mutta KJP kuitenkin antoi sille avaimet toteuttaa pelitapaansa.

Joko kotijoukkue oli yhä reilun vierasvoiton pauloissa, jännitti tulevaa cupin NouLa-kohtaamista tai sitten alati vaihtuva kokoonpano ja poissaolot söivät tällä kertaa liikaa – tai sitten kaikkia näitä.

Joka tapauksessa hyvät asiat eivät useinkaan kertyneet ketjuiksi asti. Välit venähtivät, prässi jäi usein puolinaiseksi, harhasyöttöjä tuli liikaa ja ennen kaikkea, viimeiset syötöt boksiin olivat heikkolaatuisia. Laatua puuttui myös laukauksista, vaikka tekonurmen pitäisi olla joukkueelle tuttu alusta myös märällä.

- Jotenkin tekemisen meininki oli koko pelin ajan tietyllä tavalla vaisua. Puuttui johtajuutta ja tarvittavaa ärinää.

Toki Mikkelikään ei tehnyt kotijoukkueen iltaa helpoksi. Puolustus makasi alhaalla tehden selustaan pelaamisessta vaikeaa. Kookas joukkue myös rikkoi tarkasti merkittyjä tehopelaajia riittävän kaukana 16:n rajasta, eikä KJP:llä ollut torstaina hyvä ilta erikoistilanteissa, ei omassa päädyssä eikä hyökätessä.

Ensimmäisellä puoliajalla pallon hallinta oli kyllä kotijoukkueella, mutta toinen meni jokseenkin tasoihin. KJP oli tekosektorilla hieman useammin, mutta vastaavasti Mikkelin paikat olivat lopun lähestyessä vaarallisempia.

Mäkisen maalisyöttö

Vaikka hyvät asiat eivät sumppuuntuneet pisteiksi, niitä toki oli. Lukas Spiring jatkoi vahvoja haastoja oikeassa laidassa, ja alempana Samu Liukkonen oli varsin varma.

Keskellä Tiitus Mäkinen pohjusti kotijoukkueen johtomaalin, kun hyvää haltuunotto ja spurttia kärkien välissä seurasi oikea syöttövalinta. Oskari Nurminen oli varmemmassa avopaikassa kuin Niko Nakari, joten Nurmisen kauden kuudes heilahti komeasti.

Maalisaldoaan kasvatti toisella puoliajalla myös Jan Rytilahti, siis 83. minuutilla. KJP sai Rytilahden pujotteluradalle hyvän riiston ja pienen siirron jälkeen, ja verkko heilahti helpotuksena ensimmäisen puoliajan runsaille harhasyötöille.

Jan Rytilahti kaartaa tuuletukseen, takana Mikkelin maalivahti Antti Lampinen harmittelee takaiskua.


Tätä ennen MiPK oli tullut tasoihin, kun joukkueen paras pelaaja, pitkänhuiskea Kalle Korvenpää laittoi oikealta todella pitkän avauksen, jonka pomppu yllätti KJP:n alakerran ja Arto Hotokka karkasi tasoitukseen.

Kaamea neliminuuttinen

KJP:llä oli ennen lopun kylmää suihkua pari paikkaa ratkaista ottelu lopullisesti. Otto Haimi otti pallon alhaalla ja pyöräytti kaverin längistä niin hienosti, että vain reilun sadankin katsojan kohahduksen kuuli kauas.

Läpi juossut Niko Nakari oli kuitenkin merkitty mies, jota etenkin Malual Del paimensi otteita säästämättä ja vain yhdellä keltaisella kortilla. Eli pari mainiota läpisyöttöä Haimin veto mukaan lukien hyytyivät tuloksettomiksi vapaapotkuiksi.

92. minuutilla Tomi Janhusen ohjaus vilahti kulmasta maata pitkin KJP:n pömpeliin. Kotijoukkue jäi auttamatta liian pieneksi ja niinpä tuli vielä se seuraavakin kulma, jossa Ville Iiskola blokattiin siksi hyvin, ettei hän ehtinyt ensiksi palloon, vaan Sauli Suutarin roikku painui verkkoon 90+5 minuutilla. Laitapakkia tuurannut Jussi Lanu ehti maaliviivalle, mutta kun kenttäpelaaja ei voi käyttää käsiään, pallo oli auttamatta liian korkea.

Lisäajan pohjakosketuksesta kukaan ei saa puhtaita papereita, mutta kokeneista pelimiehistä Riku Venäläinen ja Ville Majander pitivät tonttinsa pitkään hallussa.

KJP:n pelit jatkuvat seuraavaksi Suomen cupissa, kun se matkaa Nouseva Laaka -joukkueen vieraaksi Uudellemaalle. Voitto veisi kouvolalaiset cupissa 32 parhaan joukkoon, jolloin Kouvolaan saataisiin viidennellä kierroksella Kakkosen Salon Pallo. KJP:n lohkon suosikki HaPK sai arvonnassa kotikentälleen FC Lahden.

- NouLaa vastaan saadaan ihan iskukykyinen joukkue, ja siitä olemme saaneet onneksi myös yhden videon. Vastassa on taas isokokoinen joukkue, Esa Udd paljasti.

Ison kaaren alla. Vesikuuro ja ilta-aurinko loivat Sarkolan taakse euroviisuillan kunniaksi komean sateenkaaren.

Lukas Spiring teki oikealla hyviä haastoja ja yritti loppuun saakka.

Tilastot

2 - 3

MiPK
(1-0)
39'MaaliNurminen Oskari
51'MaaliHotokka Aapo
83'MaaliRytilahti Jan
92'MaaliJanhunen Tomi
95'MaaliSuutari Sauli

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

KJP - Kouvolan Jalkapallo

Savonkatu 23, 2 krs.

45100 Kouvola


Toimisto avoinna:

sopimuksen mukaan
toimisto@kouvolanjalkapallo.fi


Y-tunnus: 2874407-9


Pankkiyhteys
BIC    OKOYFIHH
IBAN  FI28 5750 0120 3352 20