12
MAA
16.30
KJP Miehet Edustus, Miesten Suomen Cup

Kumu - KJP   2 - 5

Kotka, Arto Tolsa Areena

KJP varmoin ottein jatkoon

KJP eteni sunnuntaina jalkapallon Suomen cupissa toiselle kierrokselle. Kotkassa paikallisvastustajaa eli Nelosessa pelaavaa Kumua vastaan käyty ottelu päättyi KJP:n 5-2 (3-0) -voittoon.

Kotkan lämmitetty liigakenttä oli erinomaisessa kunnossa, mutta mereltä puhallellut navakka tuuli sai kahden pakkasasteen kelin tuntumaan ainakin kymmenen astetta arktisemmalta. Urheilijoita kylmä ei haitannut, vaan joukkueet saivat ajankohdan huomioiden aikaiseksi varsin kelvollisen ottelun.

Kumu oli arvottu pelin kotijoukkueeksi.
- Niin, varmaan tämä oli kauden pisin kotipelimatka, valmentaja Esa Inkilä naurahti puujalkavitsille, jonka taustalla on Lehtomäen kentän säästökuuri ja lumipeite.

Inkilä harmitteli joukkueen kapeaa ryhmää. Antti Kuosmanen oli perjantaina varmuudeksi poissa treeneistä, mutta tämäkään ei auttanut, vaan kärkimies puuttui sunnuntaina flunssan vuoksi. Tosin molemmilta joukkueilta puuttui rutkasti runkopelaajia.

Nakari paukutti kolme

KJP:n kokenein kaksikko oli kuitenkin messissä, Ville Iiskola tolppien välissä ja Niko Nakari kärjessä. Nakari irtoili vanhaan malliin ja iski lopulta hattutempun, joskin jonkusen paikan kapteeni ehti myös tuhlata.

KJP aloitti maalinteon jo viidennellä minuutilla. Toni Korpelaisen kulma päätyi Nakarille, joka oli kuitenkin lähes kiinni Kumun maalivahdissa Sampo Saastamoisessa. Saastamoinen torjui vedon, mutta ei saanut palloa haltuun, vaan se kimahti vieressä seisoneelle KJP-topparille Tuukka Saarelle, joka tälläsi läheltä tyhjiin 0-1.

Nakari teki itse toisen ja tauolla taululla olleen kolmen maalin johdon kuittasi nigerilainen Christopher Orjiako, jolle keli ei isona pelaajana ollut varmasti kaikkein herkullisin.

Vaikka KJP pyrki minimoimaan riskit alakerrassa, kausi on todellakin niin alussa, että nukahduksia on vielä odotettavissa.
- Olen peliin kaikkineen hyvin tyytyväinen, olihan kyseessä ensimmäinen ottelumme, paljon uusia elementtejä ja avauksessa peräti neljä uutta kaveria. Kumun maaleihin johtaneisiin puolustusvirheisiin en sen sijaan ole tyytyväinen, KJP:n päävalmentaja Esa Udd harmitteli.

Kumun kuparisen rikkoi toisen puoliajan viidennellä minuutille Eemeli Sormunen ja 2-5-kavennuksen teki vartti ennen hyisen pelin päätöstä Jonni Puttonen.

Haimi pohjusteli

Nakarin avausmaali syntyi pilkulta, jonka KJP sai Kumun niitatessa Otto Haimin nurin väärässä paikassa. Haimi haki alussa hetken tuntumaa juoksuihin, mutta päästyään peliin kiinni, jälki oli sen mukaista. Haastot ja vahvat ajot päätyä pitkin tuottivat paikkoja, joista Nakari kiitti varmoin ottein.

Orjiakon maalin pohjusti puolestaan Nakari, joka leikkasi onnistuneesti boksista ulos ja heti perään sisään niin, että vahva kärkimies pääsi tälläämään pallon etuviitosesta sisään.
- Oli varmasti Christopherille eksoottinen kokemus pelata talvisella tekonurmella. Mies sanoi, että hyvä, kun pysyi pystyssä, mutta hänestä tulee olemaan paljon iloa targettina, Udd laskeskeli.

KJP aloitti kolmen pelaajan alakerralla, jossa vasempana laitapakkina pelasi Jussi Lanu ja oikealla alkupuolikkaan Lukas Spiring, jonka tilalle tuli Oleksandr Levchenko. Topparina pelasi Tuukka Saari, joka sai toisella puoliajalla KJP:n mentyä 4-4-2 -pelisysteemiin kaverikseen Artturi Mannosen. Mannonen tuli keskikentän pohjalla vahvasti pelanneen Jere Karhulan tilalle ja onnistui itsekin puolustaen palloja edestä tarkasti.

Keskikentällä aloittivat oikealla Jan Rytilahti ja vasemmalla Tiitus Mäkinen, mutta kaksikko liikkui paljon, eivätkä puolet olleet lukittuja. Hyvin pyöräytellyt Mäkinen pelasi täydet minuutit, mutta yllättävän hyvin pääpalloissa pärjännyt Rytilahti teki tilaa Aaro Harjulle.

Linkkeinä häärivät viime kaudella KJP-kakkosessa pelannut Toni Korpelainen ja Otto Haimi, sekä kärjessä maalinteossa onnistuneet Nakari ja Orjiako, jonka tilalle tuli tauolta Pyry Partanen. Toinen Pyry, Kuoppamäki, korvasi vaihtoruletissa mainiosti onnistuneen Korpelaisen.

- Toisen kierroksen arvonta on jo tiistaina 13.3. Nyt odotellaan, miten arvonnassa käy ja myös sitä, missä vaiheessa pelejä päästään pelaamaan jopa Kouvolassa, Esa Udd muistutti.

- Markku Lintula -


Sampo Saastamoinen sai torjuttua Niko Nakarin vedon, mutta pallo päätyi takana odottavalle Tuukka Saarelle, joka sai heti kauden avausottelussa maalitilinsä auki.


Christopher Orjiako, Jan Rytilahti ja Kumun puolustuksen keskellä Otto Haimi sekä kauempana Niko Nakari valmistautuvat pääpalloon kulmapotkussa.


Niko Nakari oli kärkkäällä päällä kelistä huolimatta, verkko heilahti kolmesti.


KJP-Susissa 2020 joukkuetovereina pelanneet Jussi Lanu ja Kumun kapteeni Elias Inkilä väänsivät nyt toisiaan vastaan.

Tilastot
Kumu

2 - 5

(0-3)
5'MaaliSaari Tuukka
29'MaaliNakari Niko
50'MaaliSormunen Eemeli
56'MaaliNakari Niko
68'MaaliNakari Niko
75'MaaliPuttonen Jonni

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

KJP - Kouvolan Jalkapallo

Savonkatu 23, 2 krs.

45100 Kouvola


Toimisto avoinna:

sopimuksen mukaan
toimisto@kouvolanjalkapallo.fi


Y-tunnus: 2874407-9


Pankkiyhteys
BIC    OKOYFIHH
IBAN  FI28 5750 0120 3352 20